Vaeltaminen, patikointi, eräjormailu, havuja hiuksissa, sammalta makuualustana ja aamupuuro valmistumassa trangiassa. En ole koskaan elämässäni vaeltanut tai patikoinut juurikaan Suomessa. Olen löytänyt jälleen uuden intohimon ja se on metsäily. Suomi tarjoaa siihen upeita mahdollisuuksia ja yksi niistä on Repoveden kansallispuisto.
 |
| REIPASTA TAHTIA PITKOSPUITA PITKIN |
Kävin käveleämässä ystäväni kanssa Repoveden kansallispuistossa. Olimme liikenteessä kolme päivää, kaksi yötä. Mukanamme oli teltta, makuualusta, yhdet vaihtovaatteet, kasvopyyhe, hyttysmyrkky, kyypakkaus, kartta, hydrokortisonivoide, huulirasva, kevytpeite, vesipullot, kuivamuonaa, sinoli, trangia, avaruuspeite, makuupussi, pätkä narua, puukko, ensiapuvälieet ja hygieniatarvikkeet. Rinkkani painoi 18 kiloa. Se oli selässäni iso, mutta jokseenkin ihan mukava kaveri. Se tarjosi sisältään kaiken, jota tuona aikana metsässä saatoin tarvita.
Kuljimme reitin myötäpäivään. Pysähdyimme ajoittain ihailemaan maisemia. Oli järvimaisemaa, naavaa, sammalikkoa, pieniä polkuja, keloja, kantoja, kallioita ja ihanaa vehreyttä. Polku oli suurimmaksi osaksi mukavan helppokulkuista. Muutamia isompia nousuja mahtui reitille ja niiden mukana vauhdikkaampia laskuosuuksia.
Törmäsin matkalla noin pariinkymmeneen muuhun patikoijaan. Suurin osa oli samalla reitillä kanssamme, muutamat taittoivat matkaa maastopyörillä. Kerran tapasin käärmeen, joka suhisi pitkospuiden lomassa. Ilmeisimmin elelijä oli kyy, joka jatkoi matkaa, kun aloin tömistellä maata. Hyttysiä oli iltaisin, mutta suurempaa riesaa niistä ei muodostunut. Hirvikärpäsiä ei näkynyt ja kiitos siitä.
 |
| JÄRVIMAISEMAA |
Patikoimme Kaakkurinkierroksen, joka on 24 kilometriä. Teimme muutamia pieniä lenkkejä lisäksi ja luulen, että matkaa kertyi yhteensä ainakin 26 kilometriä. Ajoimme auton Lapinsalmelle (Riippusillantie 55, Kouvola). Parkkipaikkoja oli hyvin tarjolla ja mukava kioski on heti parkkipaikan vieressä. Retken alkuun luvassa oli riippusillan ylitys ja lumoavaa järvimaisemaa. Käyskentelimme Katajajärven kautta Kuutinkanavalle, jossa oli ensimmäinen lounas. Söimme pastaa ja papuja tomaattikastikkeessa. Jälkiruuaksi oli pikakahvit ja palat Fazerin sinistä. Kuutinkanavalla on vesipiste, jossa täytimme pullot. Siellä oli valmis nuotiopaikka sekä puupöydät ja -tuolit.
 |
| RUOKAFIILISTELYÄ |
Siitä lähdimme kapuamaan kohti Mustavuorta. Maasto muuttui hieman haasteellisemmaksi ja luvassa oli upeaa nousuosuutta. Poikkesimme reitiltä Mustalamminvuoren näköalatornille. Näköalatornilla pidimme välipalatauon proteiinipatukoiden kanssa. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Olhavassa. Olhavanvuori on todella kaunis kallioseinämien kohotessa tyynestä lammenpinnasta. Ohlavanvuorella oli kiipeilijöitä, jotka menivät taidokkaasti vaijereiden varassa seinämää ylös ja alas. Leiriydyimme läheisellä kodalla, johon teimme taitavasti nuotiotulen. Söimme makkarat ja teimme tikkupullaa. Teltta kasaantui helposti yömajaksi. Juu, kyllä itsensä naiseksi luokittelevat nämä telttahommat osaavat! Tämä yö oli kylmän kolea ja kostea. Aamulla heräsimme ja söimme pikapuurot hillolla ja joimme pikakahvit. Rinkat selkään ja matka jatkui. Aamuisin olo oli päivän kävelyn ja kantamisen jälkeen kankea, mutta jo kilometirin kohdalla alkoi mukavasti olo vertyä.
Kiersimme Olhavanlenkin ja siellä oli upea kallioinen näköalapaikka, johon pysähdyimme ihastelemaan maisemaa. Matka jatkui kohti Sukeltajaniemeä, jossa söimme lounaan kovassa tuulessa. Meidän alkuperäisessä suunnitelmassa olimme jäämässä Kirnukankaalle yöksi, mutta päädyimme jatkamaan matkaa Lojukoskelle, jossa yövyimme kallion päällä ja nukuimme sammalmätäspehmikkeellä. Lojukosken vesi ei ollut sinällään juomakelpoista vaan sitä suositeltiin keitettäväksi. Söimme iltaruuan auringonlaskussa. Tarjolla oli pikaperunamuusia ja kuivatuista kanapaloista valmistettu kermakastike. Kylläpä vain oli sitten makoisaa! Ruoka maistuu metsässä erittäin hyvältä ja sitä kannattaa varata tarpeeksi.
 |
| OLHAVA |
Lojukoskelta kävelimme laskeutuen Talakselle, jossa pidimme lyhyen paussin välipalapatukoiden kanssa. Määkijässä teimme viimeisen pikanuudeliaterian ja menimme Ketunlossin avuin yli takaisin Lapinsalmelle.
Polkumerkinnät olivat suhteellisen selkeät. Käymälöitä on tasaisin väliajoin. Koin erityistä iloa, kun näin lapsiperheitä kävelemässä viiden kilometrin Ketunlenkkiä. Lapset ihastelivat kasveja, käpyjä, juoksentelivat ja söivät eväsleipiä. Olo oli viikonlopun jälkeen erittäin hyvä. Ruoka riitti, jalat kantoivat muutamista hiertymistä huolimatta ja varusteet toimi toivotulla tavalla. Tiesin, että voisin lähteä patikoimaan toisenkin kerran. Pääsisipä pian taas metsäilemään!
Tämä juttu on kirjoitettu reilu vuosi sitten. Päätinpä varata viikonloppureissun Repovedelle vielä tähän syksyyn, koska noihin tunnelmiin ja maisemiin haluaa palata. Nyt en malttaisi odottaa, jee!
Anna mä bloggaan
